Sovinko mä muottiin?

Irtisanoin itseni kuukausipalkkaisesta duunista. Eikös sen pitänyt olla tavoiteltavan arvoista elämää? Jonkun mielestä ainakin. Mäkin luulin, että se voisi olla mun juttu: oman alan duunia, kuukausipalkka ja säännöllinen työ. Mites sitten kävikään? Olen äärimmäisen kiitollinen ja onnellinen tästä vuodesta, mitä olen EasyFitillä viettänyt ja se sopi paremmin kuin hyvin tuomaan jotain järjeä arkeen. Kuitenkin lisäduunin määrä muualla on vain kasvanut ja jonkinlaista työaukkoa on täytetty sitä kautta. Lopulta olinkin TAAS tilanteessa, että oon aivan puhki ja paikat ei palaudu. Jumppaohjaajan painajainen; kroppa alkaa oireilla.

Henkisesti olen kuitenkin kokenut aika ison kolauksen siinä, että olen ymmärtänyt kaipaavani jotain muuta. Nimenomaan siksi, että säännöllinen työ ei näytä olevan mua varten. Rakastan projekteja ja sitä että asiat on levällään. Sitä, että työaika on silloin kun se sopii ja silloin kun inspiraatio iskee. Ammennan energiaa inspiroivista ihmisistä. Innostun monista asioista ja kun mä innostun, niin todellakin innostun! On vaikea päättää mitä kaikkea sitä tekisi ja mistä lähtisi ammentamaan. Nyt onkin aika miettiä, mihin kaikkeen sen energiansa voisi oikeasti käyttää tai paremminkin mihin kaikkeen sitä kannattaa käyttää. Näemmä on se sitten järkevää tai ei, minulle sopivampaa on ottaa riski ja kurkottaa ylöspäin. Vaikka sieltä korkealta tulisikin pää edellä alas.

Kaikki tuntuu päässä ja arjessa nyt jotenkin sekavalta. Siitä huolimatta oloni on todella levollinen tämän työasian kanssa. Kaikki järjestyy, aina. Uskon siihen, että kaikella on tarkoituksensa. Mun sosiaalinen media onkin täyttynyt viime aikoina kaikenmaailman postauksista liittyen näihin asioihin. ;) 

Joskus sitä kaipaa tukea omille ajatuksilleen ja erityisesti Hidasta elämää - sivuston tekstit ovat puhutelleet. Tässä yksi esimerkkiteksti, jonka suosittelen lukemaan, jos on vähänkään vastaanottavainen olo: Elämän 10 perusperiaatetta

Mutta. Miten tämä mun arki tästä nyt lähtee muodostumaan? Se on hieman vielä arvoitus. EasyFit jää ainakin toistaiseksi erilaisella diilillä mun viikkoaikatauluun, samoin Galaxie. Kesällä odottaa myös tekemättömät koulutehtävät ja kesäfestarit, pääasiassa töiden muodossa... ;) 

Tänään hain jatkoaikaa opinnoille ja näänkin jo itseni pronssiveistoksena ottamassa brunaa ihoon ja näpytteleväni sormet verille koulutehtävien kanssa ulkona kun aurinko paistaa.

Tarkoituksena on päästää mun sisäinen inspiraatio ja luovuus ulos, antaa niiden ohjata tulevaisuuden valinnoille ja muistaa haaveilla ja unelmoida. Parasta on miettiä, mitä kaikkea sitä voikaan tulevaisuudessa saavuttaa kun vaan uskaltaa unelmoida isosti.

Otettaisiinko kaikki tämän viikon missioksi miettiä, mistä kaikesta ihanasta sitä voi haaveilla ja miten niitä kohti päästään?

Tämän viikon biisisuosituksena: Hardwell (Feat. Jake Reese) - Run Wild

<3: tuikku

Still alive or alive again?

Oletteko koskaan miettineet elämää siltä kannalta, että eläisikin juuri sillä tavalla miten haluaa eikä siltä kannalta, miten kuuluisi? Mä olen ilmeisesti jonkinasteisessa kolmenkympin kriisissä tai vastaavassa, sillä ensimmäistä kertaa olen oikeasti pysähtynyt. Tai ainakin pysähtymässä. Miettimään sitä mitä mä oikeasti haluan tehdä. Myönnän, että tähän asti on menty fiilispohjalta; sen enempää miettimättä seurauksia ja ottamalla vastaan kaikki työt mitä on kalenteriin mahtunut. Ehkä jotenkin jopa uskonut, että se arvottaa mua ihmisenä, miten kova olen tekemään töitä. Älkää ymmärtäkö väärin; mä tykkään sekä mun työminästä että vapaa-aikaminästä. Tällaisella työtahdilla vaan on seurauksensa. Selkä ei tällä hetkellä kestä työntekoa ja psyyke on koetuksella levon vähyydestä. Ilmeisesti kymmenen vuotta sitten tilanne oli eri... ;)
Tässä siis pohjustus missä nyt on menty.
Mutta!

 Pitäisiköhän sitä useamminkin katsoa maailmaa väärinpäin...

Muutosta luvassa. Tällä viikolla on järkeistetty mun työelämä ja -määrät ja ensi kuusta lähtien tilanne muuttuu. Mä taistelen sen eteen, että vihdoin valmistun syksyllä koulusta ja olen myös joskus vapaalla. Toistan, vapaalla. Sen lisäksi ajattelin jatkaa tätä blogivuodatusta enemmän; johan tässä vierähti vuosi, kun "ei ole ehtinyt". Mun mielestä se on maailman huonoin tekosyy, ettei ehdi. Jos ei ehdi nähdä ystäviä, juoda kahvikuppiansa rauhassa, nauttia aurinkoisista päivistä ja hoitaa asioitaan, on joku todella pielessä. Mulla on nyt tosi positiivinen ja hyvä mieli siitä, että asiat järjestyy ja tähän tulee joku järki.

Mä haluan haastaa teidät muutkin miettimään, teetkö sä elämässäsi juuri niitä juttuja mistä tulet onnelliseksi?

Jos kuuntelet tällä viikolla vain yhden biisin, kuuntele tämä:

Valovuosi - Sisäinen valo

<3: tuikku

Negatiivisuutta, pessimismiä, huonotuulisuutta vai mitä.

Oletteko koskaan nähneet niitä videonpätkiä, joissa henkilö alkaa hillittömästi nauraa ja se tarttuu muihin. Sama pätee huonotuulisuuteen. Jos on pahalla tuulella, se väkisin tarttuu muihin vaikkei tarkoitus olisikaan.

Kaikkihan on omasta mielestään hyviä tyyppejä, mutta miksi toiset ihmiset vaan luovat ympäristöstään huonotuulista ja toiset hyväntuulista?

Onko tässä jälleen asennekysymys vai mennäänkö kenties vielä syvemmälle. Kuinka moni ihminen tietää olevansa sellainen, jonka seurassa muille tulee paha mieli tai olla. En usko että läheskään kaikki. Miten tällaiselle ihmiselle voisi asiasta sanoa loukkaamatta tai olematta ilkeä. Suoraan ja kaunistelematta, niin kuin muutkin asiat? Mä totesin hyvälle ystävälleni tänään että et voi dietata vähemmillä kaloreilla, koska susta tulee hirviö. Hän ymmärsi asian kerrasta. Tämä oli puolitotinen keskustelu, mutta huumorin kautta asia saatiin keskusteltua. Ylipäätään läheiselle ihmiselle on ehkä helpompaa sanoa suoraan. Vai onko?

 

Mä en pysty itse olemaan sellaisten henkilöiden seurassa, jotka ovat negatiivisia tai pessimistisiä. Huomaan sellaisten imevän musta hirveästi energiaa enkä oikein osaa suhtautua siihen plus kaiken kukkuraksi mulle tulee paha mieli. Ei kaiken tarvi olla vaaleanpunaista pilvenhattaraa, mutta miksi olla pahalla tuulella jos voi olla hyvällä tuulella. Ei tää elämä lopulta ole niin vakavaa. Omaa pahaa oloa saa purkaa, mutta ei olemalla toiselle ilkeä. On vaikeaa antaa tukea toiselle, jos toinen on ihan persreikä tai aina huonolla tuulella.

Ollaan kivoja toisille niin meillekin ollaan kivoja! Kohta on kesä ja lämmin ;)

Muksaa uutta keväistä viikkoa kaikille!

<3: Tuikku 

Kaikki erilaisia - kaikki samanarvoisia?

Tervehdys täältä ajatusten yöhautumosta. Pää on edelleen kirkas, joten ehkä hyvä pitkästä aikaa purkaa. Saattaa olla että unikin tulee paremmin.

Viime päivinä oon pohtinut todella paljon erilaisuutta. Koen olevani suvaitsevainen tai koin ainakin siihen asti, kunnes väärässä hetkessä purin turhautumistani täysin väärällä tavalla noin vuosi sitten. Kohteeksi joutui henkilö, joka ei olisi sitä ansainnut. Tämä tilanne palasi mieleeni viime lauantai-illan jälkeen jostain mieleni syövereistä, sillä koin mielettömän liikutuksen hetken ja riemun kun Suomi oli valinnut oman Euroviisuedustajansa tälle vuodelle, eivätkä läheskään kaikki olleet yhtä iloisia asiasta. 

Vähemmistöryhmien tasa-arvo on mulle ollut täysi selviö aina, mutta tämä oma "suvaitsevaisuuskriisini" lähti yhdestä henkilöstä, joka on yksinkertaisesti erilainen. Täysin pöljää, koska kaikkihan me ollaan erilaisia!

Lauantain illalla ennen nukkumaan menoa lueskelin ihmisten kirjoituksia koskien Euroviisuedustajamme Pertti Kurikan Nimipäivät yhtyettä ja heidän voittoaan. Sain itselleni niin pahan mielen aikaiseksi, että rintaa puristi. Päätin olla lukematta enää yhtäkään negatiivista kirjoitusta aiheesta. Tavallaan ymmärsin, mistä ainakin osittain on kyse. Pelosta, jännityksestä, erilaisuudesta. Toisilla toki myös pettymyksestä, että oma edustaja ei päässyt läpi. 

Muistan kun meillä oli koulussa ensimmäiset soveltavan liikunnan ohjaukset kehitysvammaisille nuorille ja aikuisille. Se oli sellaista jännityksen sekaista; eihän meillä sisäänrakennettuna ole mitään valmiita käytösmalleja uusiin tilanteisiin. Kun taas menin työharjoitteluun Variety Villageen Torontoon (liikuntakeskukseen, joka oli avoin kaikille), huomasin viimeistään olevani kotona. Vilpittömyys, elämänilo, välittömyys, suuret tunteet. Mieletön muisto ja kokemus ihmeteltäväksi koko loppuelämäkseni.

Mutta nyt eksyin aiheesta. :)

Halusin vaan herättää muita ajattelemaan, koska itselleni tässä oli kasvun paikka. Tuomitsin ihmisen sillä hän oli erilainen. Olenhan mäkin aika erilainen ollut aina ja saanut siitä aika tavallakin lokaa niskaan, mutta en mä siitä ole välittänyt enää tietyn pisteen jälkeen. On aika kivaa olla tällainen!

Voisiko olla niin, että ihmisen erilaisuus on helpompaa hyväksyä, jos hän kuuluu johonkin vähemmistöön? Vai onko se toisille syy nimenomaan olla hyväksymättä erilaisuutta.

Muistan ala-asteelta sellaisen mustavalkoisen tarran jossa luki:

Kaikki erilaisia - kaikki samanarvoisia. 

Mä en todellakaan ole mikään pyhimys, mutta haluan saada viimeisetkin negatiiviset ajatukset pois mun päästä koskien muita ihmisiä ja itseäni. Kaikista ei oo pakko tykätä, mutta ei ainakaan erilaisuuden takia voi tuomitakaan. Eikö?

Rauhaa ja rakkautta,

Tuikku

Onnellisuus

Tämä viikko on väkisinkin laittanut miettimään onnellisuutta. Mistä se koostuu? Mä huomasin arvostavani omaa arkeani ja elämääni tällä hetkellä paljon; mulla on ihana duuni, kiva koti, hyvää ruokaa ja ihan kiva puolisokin ;) kaikki on oikeastaan aika hyvin. Mä väitän, että isoin tekijä tähän kaikkeen on asenne. Toki mä voisin tienata enemmän, meillä voisi olla siistimpää ja oma sauna, me nähtäisiin Peetun kanssa enemmän, käytäis enemmän lomalla... Jne. Listaa voisi jatkaa loputtomiin, eikö? 

Entä jos elämä onkin erään artistin sanojen mukaan parasta just nyt. Mun mielestä oli Mielettömän kivaa, että aurinko paistoi tänään ja me syötiin aamiainen Kaffilassa, mä kävin esiintymässä, joka oli vaihteeksi älykivaa. 

Kuitenkin tämä koko viikko on kantanut aika isoa varjoa mun päällä, kun läheisillä on ollut huolia, isoja ja pieniä, kuka niitä arvottaa. Olisi vaan niin hienoa pystyä auttamaan ihmisten murheissa, mutta ei se taida mennä ihan niin, jokaisen on elettävä omat vaikeat hetkensä. Ja vaikka on kliseistä sanoa, että asiat järjestyy, mutta eikö se olekin aika lohdullista? Luottaa siihen, että asiat aina järjestyy.

Mä haastoin asiakkaat tänään BodyBalance-tunnin päätteeksi miettimään sellaista hetkeä, joka on tehnyt heidät onnelliseksi ja iloiseksi. Yksi asiakas tuli kiittämään tunnin jälkeen; hänellä oli myös kurja viikko takana ja oli kiva sen keskeltä kuitenkin huomata, että viikossa on ollut myös hyvää.

Mä mietin asiaa itse vasta kotiin päästyäni. Älyttömän hyvä tapa saada hyvä mieli itselleen; Mä olen tällä viikolla ollut onnellinen mun ekasta BodyCombat-ohjauksesta, joka meni tosi hyvin. Olin myös onnellinen, että Maiju toi mulle yllärinä hyvää ruokaa. Olin myös onnellinen pikkuveljeni Tommin pienestä viikon vanhasta tuhisevasta vauvasta ja siitä, että pääsin tutustumaan lapsen äitiin paremmin. Mun kummitytön Minjan yksi-vuotiasynttäreitä vietettiin ja sain olla kummipoikani Kaarlon kanssa. Tätäkin listaa oikeastaan pystyisin jatkamaan aika pitkällekin. Ja oikeastaan viikossa oli todella monta hyvää juttua. 

Haluaisin haastaa sut ajattelemaan samaa: mikä teki sut onnelliseksi menneellä viikolla? Onko helppo keksiä vai joudutko ponnistelemaan? 

Iloa ja onnellisuutta uuteen viikkoon! Mä jatkan pärisemistä jumppien jälkimainingeissa ja toivon, että nukahdan joskus :)

<3: tuikku

Arkipäivä

Tunnetusti arkipäivät ovat maanantaista perjantaihin. Mutta mitä jos töitä tekee myös lauantaina ja sunnuntaina? Mä ajattelin pitkään monen muun tavoin, että työviikko olisi unelma, jos työskentelisi ma-pe klo 8-16. No olisko se? Onneksi olen nyt jo huomannut, että mulle sellainen ei sopisi. Mä teen mielellään iltaisin töitä ja viikonloppuisin, kunhan joskus on vapaapäiviä.

Mulle oivalluksen hetki tapahtui, kun olin tekemässä koulusijaisuutta. Se itsessään oli aika hupaisaa ja kivaa vaihtelua, mutta tajusin, että oon todellakin työasioissa kiinni jokainen päivä. Ravintola-alan töitä lähes 10 vuotta ja liikunta-alan töitä yli 6vuotta tehneenä vuorotyöläisenä se oli jysäys! En mä noin vaan pääsekään kaupunkiin kahville tai lounaalle. Siinä kohtaa tajusin, miten paljon oikeasti arvostan sitä, että päivällä mulla on vapaata.

Eilen seisoin muina henkilöinä päälläni ennen kirjastoon lähtöä.

Se oli muuten kohtalaisen hyvä idea. Kirjaston täti ei ihan ollut samalla aaltopituudella.

Ehkä teen päälläseisomiset ens kerralla kirjastossa?

Tänään heräsin aamulla 7.45 kun puolisko lähti töihin. Eilinen jumppailta oli fysiikalle aika koetus ja huomasin, että vielä väsyttäisi. Käänsin kylkeä ja annoin itseni nukahtaa uudestaan. Kun oli aika herätä ja unta ei riittänyt enää, olo oli miellyttävän virkeä ja oli kiva herätä. Vielä mukavammaksi heräämisen teki se, että oli levännyt olo ja ulkona melkein pilkahti aurinkokin. Mä en voisi kuvitellakaan eläväni onnellisesti (ainakaan tällä hetkellä) pakottaen itseni ylös joka ikinen päivä kahdeksaksi töihin, vaikka en iltaisin kävisikään töissä. Koska sittenhän mä kävisin harrastamassa jotain ja katsoisin telkkaria. Ei se mun ilta lyhenisi luultavasti ollenkaan.

Koen olevani iltapainotteinen ihminen ja olevani tehokkaimmillaan silloin, siksi ehkä onkin luonnollista jumpata kaikki illat ;) Mä jotenkin uskon siihen, että on olemassa aamuihmisiä ja iltaihmisiä. Tietysti voi itseänsä totuttaa erilaiseen rytmiin, mutta joku kohta päivässä ihminen vaan on virkeimmillään. No, takaisin tähän päivään. Vedin kipin kapin ulkovaatteet niskaan, kun tajusin että ulkona on oikeasti kirkasta. Tunnin kävelylenkki Pyynikillä ja hiiop aamiaisen tekoon (kyllä klo 12.30) heh. Mutta mulle kyllä sopii tää. Tokihan tällä hetkellä teen vähemmän töitä, noin kolme kertaa vähemmän kuin normaalisti, koska yritän edetä kouluhommissa. Pikkuhiljaa, mutta aloitettu on.

Aamiaista päivän fiiliksen mukaan :)

Tänään olisi vielä ohjelmassa vähän aikaa kouluhommia (olen siis aikatauluttanut sen kalenteriini, jotta en luista), kuntotestaus Lean in five weeks -haasteeseen ja sit Bodyweight-tunnin ohjaus. Näistä kerron lisää toisella kertaa. Tänään poikkeuksellisesti ohjauksessa vain yksi tunti, illalla ehdin siis hyvällä tuurilla kysyyn tolta puoliskoltani että mitä kuuluu ja haaveissa olisi aloittaa työhyvinvoinnin kirjan (koulukurssi, rästissä) lukeminen.

Mä tykkään kuvata ruokaa. Niin ja lounastaa voi terveellisesti myös ulkona.

Tässä tyylinnäyte mun eilisestä lounaasta Kaffilassa ja kyllä. 

Oli pakko sisällyttää kuvaan myös mun ja Maijun (siamilaisen kaksoseni)

ensimmäinen yhteinen opiskelupiiri.

Pikkutavoitteet pitää päivän hyvin liikkeellä, eikä tule jämähdettyä. Jatkan nyt siis reippaasti näpyttelyä aurinkolampun valon alla ja pistän sosiaalisen median hetkeksi kiinni. Se onkin oma haasteensa ;)

Kivaa päivää!

<3:tuikku

Uusi blogi.

Näin kello yhden aikaan yöllä saa itsestään hirmuisen hyvin irti. Toinen kuorsaa täyttä höyryä vieressä ja itse pelaat Candy Crushia, jotta saisit joskus nukutettua itsesi. Ajatus blogista on ollut jo pitkään, mutta sitä on vaan tarvinnut hieman kypsytellä. Nyt se iski, viikonloppuvalvomisen pilaaman unirytmin vuoksi. Virkeystila on järjetön ja päässä kirkas olo, jos joku tietää mitä se tarkoittaa.

Viime aikoina musta on tullut toisenlainen,  sellainen pohtijahenkinen, mitä en todellakaan ole ollut ikinä. Liekö nytkin vain ohimenevää. Oon oivaltanut jotenkin todella monta asiaa liittyen itseeni ja muihin ja saanut sitä kautta lisää pohtimista. Ei oo ihmisen elämä helppoa :)

Mun rakkaat ystävät menee naimisiin ja lisääntyy, mistä oon ollut hyvin innoissani ja vilpittömän onnellinen. Mutta iso kysymys onkin, että miksi mun elämänkaareni ei mene ns. Sitä tavallisinta reittiä. Mun elämä on aika hiton hienoa näin. Yksi oivalluksistani nimittäin liittyy työntekoon; oon mielettömän onnellinen siitä, että saan jumpata työkseni. Se on mun luonnolleni täysi siunaus, ei istumista vaan liikkeellä lihasten uupumispisteeseen asti ja hyvää mieltä ja oloa itselle ja eritoten muille.

Mulla on lapsesta asti ollut keskivertoa enemmän energiaa. Äiti kuvaa mun menointoani usein sillä, että olin neljävuotias kun Pappa osti mulle hakulaitteen. Mun vilkkaus ja hyväntuulisuus on ollut toisinaan jopa rasite ja ennen kuin opin hillitsemään sitä itse ja mm. Olemaan joskus hiljaa, niin se taisi häiritä hyvin montaa ihmistä ja häiritsee varmaan edelleenkin. Tosin nykypäivänä erona on se, että en ota siitä päänvaivaa. ;)

Hah. Tässäkin taas näkee, miten aiheet pomppii täysin ajatuksenjuoksun perässä. Tän blogin kautta haluaisin kertoa keskittymisestä ja sen vaikeudesta ja miten se elämään vaikuttaa aikuisena sekä millaista se ajatuksenjuoksu parhaimmillaan ja pahimmillaan on. Lisäksi tietty haluan avautua mun aktiivisesta elämäntyylistä, jota rakastan täysin. On ihanaa aina innostua sata lasissa uusiin juttuihin, niin kuin tänään puhelinappsiin, johon saa laittaa ruoat ylös ja toisaalta mitata itsessään sitä, kauanko jaksaa sitä yhtä ja samaa asiaa. Että mistä asioista jää oikeasti pysyvää.

Tämä olkoon siis keskittymisblogi, tervetuloa ;)

 Hyvää yötä!

<3: tuikku