Viime päivinä oon pohtinut todella paljon erilaisuutta. Koen olevani suvaitsevainen tai koin ainakin siihen asti, kunnes väärässä hetkessä purin turhautumistani täysin väärällä tavalla noin vuosi sitten. Kohteeksi joutui henkilö, joka ei olisi sitä ansainnut. Tämä tilanne palasi mieleeni viime lauantai-illan jälkeen jostain mieleni syövereistä, sillä koin mielettömän liikutuksen hetken ja riemun kun Suomi oli valinnut oman Euroviisuedustajansa tälle vuodelle, eivätkä läheskään kaikki olleet yhtä iloisia asiasta.
Vähemmistöryhmien tasa-arvo on mulle ollut täysi selviö aina, mutta tämä oma "suvaitsevaisuuskriisini" lähti yhdestä henkilöstä, joka on yksinkertaisesti erilainen. Täysin pöljää, koska kaikkihan me ollaan erilaisia!
Lauantain illalla ennen nukkumaan menoa lueskelin ihmisten kirjoituksia koskien Euroviisuedustajamme Pertti Kurikan Nimipäivät yhtyettä ja heidän voittoaan. Sain itselleni niin pahan mielen aikaiseksi, että rintaa puristi. Päätin olla lukematta enää yhtäkään negatiivista kirjoitusta aiheesta. Tavallaan ymmärsin, mistä ainakin osittain on kyse. Pelosta, jännityksestä, erilaisuudesta. Toisilla toki myös pettymyksestä, että oma edustaja ei päässyt läpi.
Muistan kun meillä oli koulussa ensimmäiset soveltavan liikunnan ohjaukset kehitysvammaisille nuorille ja aikuisille. Se oli sellaista jännityksen sekaista; eihän meillä sisäänrakennettuna ole mitään valmiita käytösmalleja uusiin tilanteisiin. Kun taas menin työharjoitteluun Variety Villageen Torontoon (liikuntakeskukseen, joka oli avoin kaikille), huomasin viimeistään olevani kotona. Vilpittömyys, elämänilo, välittömyys, suuret tunteet. Mieletön muisto ja kokemus ihmeteltäväksi koko loppuelämäkseni.
Mutta nyt eksyin aiheesta. :)
Halusin vaan herättää muita ajattelemaan, koska itselleni tässä oli kasvun paikka. Tuomitsin ihmisen sillä hän oli erilainen. Olenhan mäkin aika erilainen ollut aina ja saanut siitä aika tavallakin lokaa niskaan, mutta en mä siitä ole välittänyt enää tietyn pisteen jälkeen. On aika kivaa olla tällainen!
Voisiko olla niin, että ihmisen erilaisuus on helpompaa hyväksyä, jos hän kuuluu johonkin vähemmistöön? Vai onko se toisille syy nimenomaan olla hyväksymättä erilaisuutta.
Muistan ala-asteelta sellaisen mustavalkoisen tarran jossa luki:
Kaikki erilaisia - kaikki samanarvoisia.
Mä en todellakaan ole mikään pyhimys, mutta haluan saada viimeisetkin negatiiviset ajatukset pois mun päästä koskien muita ihmisiä ja itseäni. Kaikista ei oo pakko tykätä, mutta ei ainakaan erilaisuuden takia voi tuomitakaan. Eikö?
Rauhaa ja rakkautta,
Tuikku
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti