Arkipäivä

Tunnetusti arkipäivät ovat maanantaista perjantaihin. Mutta mitä jos töitä tekee myös lauantaina ja sunnuntaina? Mä ajattelin pitkään monen muun tavoin, että työviikko olisi unelma, jos työskentelisi ma-pe klo 8-16. No olisko se? Onneksi olen nyt jo huomannut, että mulle sellainen ei sopisi. Mä teen mielellään iltaisin töitä ja viikonloppuisin, kunhan joskus on vapaapäiviä.

Mulle oivalluksen hetki tapahtui, kun olin tekemässä koulusijaisuutta. Se itsessään oli aika hupaisaa ja kivaa vaihtelua, mutta tajusin, että oon todellakin työasioissa kiinni jokainen päivä. Ravintola-alan töitä lähes 10 vuotta ja liikunta-alan töitä yli 6vuotta tehneenä vuorotyöläisenä se oli jysäys! En mä noin vaan pääsekään kaupunkiin kahville tai lounaalle. Siinä kohtaa tajusin, miten paljon oikeasti arvostan sitä, että päivällä mulla on vapaata.

Eilen seisoin muina henkilöinä päälläni ennen kirjastoon lähtöä.

Se oli muuten kohtalaisen hyvä idea. Kirjaston täti ei ihan ollut samalla aaltopituudella.

Ehkä teen päälläseisomiset ens kerralla kirjastossa?

Tänään heräsin aamulla 7.45 kun puolisko lähti töihin. Eilinen jumppailta oli fysiikalle aika koetus ja huomasin, että vielä väsyttäisi. Käänsin kylkeä ja annoin itseni nukahtaa uudestaan. Kun oli aika herätä ja unta ei riittänyt enää, olo oli miellyttävän virkeä ja oli kiva herätä. Vielä mukavammaksi heräämisen teki se, että oli levännyt olo ja ulkona melkein pilkahti aurinkokin. Mä en voisi kuvitellakaan eläväni onnellisesti (ainakaan tällä hetkellä) pakottaen itseni ylös joka ikinen päivä kahdeksaksi töihin, vaikka en iltaisin kävisikään töissä. Koska sittenhän mä kävisin harrastamassa jotain ja katsoisin telkkaria. Ei se mun ilta lyhenisi luultavasti ollenkaan.

Koen olevani iltapainotteinen ihminen ja olevani tehokkaimmillaan silloin, siksi ehkä onkin luonnollista jumpata kaikki illat ;) Mä jotenkin uskon siihen, että on olemassa aamuihmisiä ja iltaihmisiä. Tietysti voi itseänsä totuttaa erilaiseen rytmiin, mutta joku kohta päivässä ihminen vaan on virkeimmillään. No, takaisin tähän päivään. Vedin kipin kapin ulkovaatteet niskaan, kun tajusin että ulkona on oikeasti kirkasta. Tunnin kävelylenkki Pyynikillä ja hiiop aamiaisen tekoon (kyllä klo 12.30) heh. Mutta mulle kyllä sopii tää. Tokihan tällä hetkellä teen vähemmän töitä, noin kolme kertaa vähemmän kuin normaalisti, koska yritän edetä kouluhommissa. Pikkuhiljaa, mutta aloitettu on.

Aamiaista päivän fiiliksen mukaan :)

Tänään olisi vielä ohjelmassa vähän aikaa kouluhommia (olen siis aikatauluttanut sen kalenteriini, jotta en luista), kuntotestaus Lean in five weeks -haasteeseen ja sit Bodyweight-tunnin ohjaus. Näistä kerron lisää toisella kertaa. Tänään poikkeuksellisesti ohjauksessa vain yksi tunti, illalla ehdin siis hyvällä tuurilla kysyyn tolta puoliskoltani että mitä kuuluu ja haaveissa olisi aloittaa työhyvinvoinnin kirjan (koulukurssi, rästissä) lukeminen.

Mä tykkään kuvata ruokaa. Niin ja lounastaa voi terveellisesti myös ulkona.

Tässä tyylinnäyte mun eilisestä lounaasta Kaffilassa ja kyllä. 

Oli pakko sisällyttää kuvaan myös mun ja Maijun (siamilaisen kaksoseni)

ensimmäinen yhteinen opiskelupiiri.

Pikkutavoitteet pitää päivän hyvin liikkeellä, eikä tule jämähdettyä. Jatkan nyt siis reippaasti näpyttelyä aurinkolampun valon alla ja pistän sosiaalisen median hetkeksi kiinni. Se onkin oma haasteensa ;)

Kivaa päivää!

<3:tuikku

Uusi blogi.

Näin kello yhden aikaan yöllä saa itsestään hirmuisen hyvin irti. Toinen kuorsaa täyttä höyryä vieressä ja itse pelaat Candy Crushia, jotta saisit joskus nukutettua itsesi. Ajatus blogista on ollut jo pitkään, mutta sitä on vaan tarvinnut hieman kypsytellä. Nyt se iski, viikonloppuvalvomisen pilaaman unirytmin vuoksi. Virkeystila on järjetön ja päässä kirkas olo, jos joku tietää mitä se tarkoittaa.

Viime aikoina musta on tullut toisenlainen,  sellainen pohtijahenkinen, mitä en todellakaan ole ollut ikinä. Liekö nytkin vain ohimenevää. Oon oivaltanut jotenkin todella monta asiaa liittyen itseeni ja muihin ja saanut sitä kautta lisää pohtimista. Ei oo ihmisen elämä helppoa :)

Mun rakkaat ystävät menee naimisiin ja lisääntyy, mistä oon ollut hyvin innoissani ja vilpittömän onnellinen. Mutta iso kysymys onkin, että miksi mun elämänkaareni ei mene ns. Sitä tavallisinta reittiä. Mun elämä on aika hiton hienoa näin. Yksi oivalluksistani nimittäin liittyy työntekoon; oon mielettömän onnellinen siitä, että saan jumpata työkseni. Se on mun luonnolleni täysi siunaus, ei istumista vaan liikkeellä lihasten uupumispisteeseen asti ja hyvää mieltä ja oloa itselle ja eritoten muille.

Mulla on lapsesta asti ollut keskivertoa enemmän energiaa. Äiti kuvaa mun menointoani usein sillä, että olin neljävuotias kun Pappa osti mulle hakulaitteen. Mun vilkkaus ja hyväntuulisuus on ollut toisinaan jopa rasite ja ennen kuin opin hillitsemään sitä itse ja mm. Olemaan joskus hiljaa, niin se taisi häiritä hyvin montaa ihmistä ja häiritsee varmaan edelleenkin. Tosin nykypäivänä erona on se, että en ota siitä päänvaivaa. ;)

Hah. Tässäkin taas näkee, miten aiheet pomppii täysin ajatuksenjuoksun perässä. Tän blogin kautta haluaisin kertoa keskittymisestä ja sen vaikeudesta ja miten se elämään vaikuttaa aikuisena sekä millaista se ajatuksenjuoksu parhaimmillaan ja pahimmillaan on. Lisäksi tietty haluan avautua mun aktiivisesta elämäntyylistä, jota rakastan täysin. On ihanaa aina innostua sata lasissa uusiin juttuihin, niin kuin tänään puhelinappsiin, johon saa laittaa ruoat ylös ja toisaalta mitata itsessään sitä, kauanko jaksaa sitä yhtä ja samaa asiaa. Että mistä asioista jää oikeasti pysyvää.

Tämä olkoon siis keskittymisblogi, tervetuloa ;)

 Hyvää yötä!

<3: tuikku